hämmentynyt, tähmentynyt ja ahmentunut ja väsynyt

Eräät partioystäväni joskus tiivistivät hyvän koulutuksen leikkimielisesti termein hämmennys-tähmennys ja ahmennus.
Ensin pitää hämmentää saadakseen huomio. Sitten pitää tähmentää, eli kertoa, mistä asiassa oikeasti on kyse, sitten tulee ahmennus, jossa hoksataan, että ”ahaa”... NÄIN tää menee :)

Täytyy sanoa, että piirimme kolmas syyskokous todella oli tuota kaikkea ainakin allekirjoittaneelle, ehkä päälle kuuluisi vielä fiilis siitä, mitä nyt tekisin toisin, jos siihen mahdollisuus annettaisiin..

Tässä menneissä kokouksissa on milloin mitäkin koitettu kokousaktiivisuuden lisäämiseksi. Nyt lienee todettava, että "sirkushuvit", saati ilmainen ruoka eivät väkeä vedä kokouksiin. Ei toisaalta tiukka asiakaan.. Mikä sitten? Pitää pohtia, pähkäillä ja näätiä eri vaihtoehtoja, niitä saa esitä ja esityttää.

Miten sitten oheisesittelyt?
Jossain kohtaa niitä toivottiin, järjestävät tahot toivovat niitä edelleen, itsestä tuntui, että pyyntöjä oheisesittelyihin tulee ja tulee.. aina lisää, aina enemmän. Pitkässä kokouksessa ne pitkittävät entisestään. Toisaalta on ihan inhimillistä, että suuren vaivan tapahtumien eteen näkevät tahot haluavat esittäytyä.
Miten jatkossa toimitaan oheisohjelman suhteen?
Kaivataanko niitä vai ei? Pitäisikö ne olla "messutyyppisinä" pisteinä? Pitäisikö olla ollenkaan? Pitäisikö kokouksessa olla vaan tiukkaa asiaa? Mitä halutaan?
Täytyy sanoa, että ainakin Roverway-esitys, vaikkei L-SP:n toimintasuunnitelmassa näkynytkään (vaikka ehkä olisi voinutkin) ainakin minua tähmensi kovasti :)

Kuten totesinkin, aika hämmentynytkin olo tänään oli monessakin kohdassa.
Hämmennyksen tilasta kertonee jotain sekin, että yksi luvattu esittely, tunnustuspalkinnot jäivät esittelemättä, joidenkin mielestä onneksi, sillä kokous oli jo tajuttoman pitkä muutenkin... Mutta sääli niille, jotka sitä odottivat.
Lupaan, että asiaa informoidaan muissa kanavissa (nettisivut, FB, blogi, Repolainen) loppuvuoden aikana tiiviisti.

Ahmennuksen tilan toi monikin tänään keskusteltu, selvitetty ja väännettykin asia. Kiitos ihan jokaiselle kokoukseen osallistuneelle, erityisesti niille, jotka arvasivat muutaman/muutamiakin sanoja käyttää milloin missäkin kohdassa.
Saatiin tänään paljon aikaiseksi piirin tulevaisuuden eteen.
Hyväksyttiin mm. piirin Strategia vuoteen 2020, hyväksyttyä toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2011, valittua piirinjohtaja, varajohtaja, luottis-, alue- ja viestintäministerit ja valittua jäsenkokousedustajat.
Ja saatiin hallitukselle erittäin loistava ponsi, ja mikä parasta, hiukan eväitä vielä asian työstöönkin.
Eikä tietty sovi unohtaa WOOMAL- kahvilan osuutta osana WOOMAL- hanketta, keräystämme Pakistanin Partiolaisten avustustyölle tai saamaamme Ko-Gi ja ansiomerkkimateriaalia/mainosta.
Ja hei.. Susesi-termi oli ainakin allekirjoittaneelle uusi :)
(sudenpennut, seikkailijat ja sisut)
Tämän opin Napaketun esittelyssä, jossa saimme varmistuksen siitä, että jokaisella ikäkaudella on leirillä ohjelmaa.

Kiitos vielä kokousväelle, tää päivä oli mielenkiintoinen..
nyt se väsymys voittaa..

kiittämisestä

Etsin tänään paniikissa erästä tavaraani kaikkialta, jopa yhdestä häpeäpilkustani, kotini säläkaapista, se on siis oikeasti pahin koskaan näkemäni säläkaappi ja varsinkin pikasiivouksien aikana sen sisältö vaan kasvaa ja kasvaa..
Säläkaappini ylin hylly on pyhitetty kynttilöille, ja tuikuille. Ja tänään siltäkin hyllyltä etsiessäni löysin sieltä erän käsintehdyn sinisen kynttilän.
Välittömästi tuli hymy huulille ja tosi iloinen olo, vaikka muuten päivä oli ollut tosi raskas ja ikävä.

Tämän kynttilän tarina on sellainen, että sain sen jokunen aika sitten(taitaa siitä olla jo jokunen vuosikin) yhdeltä raumalaisen lippukunnan edustajalta, kiitoksena siitä, että olin heitä auttanut, kisoihin, tai merkkien toimittamisiin tai johonkin se liittyi. Asia oli mielestäni tosi pieni, enkä todellakaan olisi siitä mitään kiitosta odottanut, en tottavie!
Mutta voi, miten tuo kiitos lämmittikään,niin paljon, että edes minä, kynttilöiden suurkuluttaja en ole tuota kynttilää vieläkään malttanut polttaa ja nytkin se pelasti huonon päivän.

Miten pienistä asioista sitä voikaan taas saada voimia jaksaa ja hymyillä :)
Kiitos kynttilän antajalle, ieläkään en tuota kynttilää malta polttaa, mutta aion luvata, että itsekin yritän useammin kiittää toisia asioista, joita he tekevät, omalla vapaa-ajallaan, omana harrastuksenaan, omien vahvuuksien ja heikkouksiensa kanssa, omina itseinään, parhaansa antaen.

Rohkeutta olla jotain mieltä

Viikonlopun laajennettujen valiokuntien kokouksessa kuultiin Jani Toivolan (joo se Idols/BB-juontaja-Jani) vaikuttava esitys suvaitsevaisuudesta. Esityksen pääviestejä oli mm. että aitous ja läsnäolo ovat tärkeimpiä asioita ihmisten kohtaamisessa ja että pelko on suvaitsevaisuuden pahin vihollinen.

Jani (puhun nyt etunimellä, kun hän oli niin symppis) puhui myös siitä, että pitää rohkeasti pitää kiinni omista arvoistaan ja puolustaa niitä. Pitää myös olla rohkeutta tuoda esiin omat arvonsa ja mielipiteensä, pelkäämättä aina ensimmäiseksi, mitä muut ihmiset niistä ajattelevat. Sääli oli, että aiheeseen varattu aika oli rajallinen, koska olisi ollut hyvin mielenkiintoista käydä esityksen jälkeen Janin ja paikalla olleen väen kanssa keskustelua partion arvoista ja niiden esillä pitämisestä.

Itseeni kolahti kovasti (esityksen muun annin ohella – kyllä mulla on uusi idoli) esitetty ”vaatimus” rohkeudesta olla jotakin mieltä. Kymmenen vuoden piirihallituspesti on ainakin minusta mankeloinut diplomaatin, joka useimmiten yrittää hakea ratkaisuja, joista mahdollisimman moni voisi olla samaa mieltä ja toivoo, ettei kenelläkään vaan tulisi paha mieli. Seurakuntavaalien vaalikoneessakin huomasin, että yksiselitteisesti jotakin mieltä oleminen on tosi vaikeaa. Aina on tarve selitellä, pehmentää ja pyöritellä. Usein tietenkin demokraattinen päätöksenteko vaatiikin kompromisseja, mutta kyllä sitä nyt ainakin lähtökohtaisesti pitää olla joku mielipide.

Jottei persoona ihan laimistuisi, pitää siis ryhdistäytyä ja alkaa harjoitella (taas) olemaan asioista jotakin mieltä. Vastan nyt aluksi ensimmäiseen minulle tänään esitettyyn mielipidekysymykseen: lempioksani on koivunoksa.

Rekrytoinnin haasteet

Piirihallitus on lähiaikoina paljon pohtinut sitä, miten pitäisi rekrytoida, keitä, missä, milloin.
Miten sitä tavoittaisi ihmisiä, niitä oikeita tyyppejä, jotka olisivat kiinnostuneita, mutta jotka joko eivät osaa etsiä itselleen sopivaa pestiä tai kaipaavat hiukan kannustusta.

Olemme myös havainneet, että erilaisiin pesteihin tarvitaan erilaista rekrytointia. Ideoita tavoista on heitelty useita, messuja, ständejä, suoria kirjeitä, erillistä tapahtumaa vaeltajille ja aikuisille, jotka eivät piiriluottiksena toimi.
Samalla taustalla kummittelee ajatus, ettei lippukunnista saa viedä resursseja..
Onko se resurssien vientiä, jos aktiivinen partiolainen löytää mielekästä tekemistä piiristä, onko se lippukunnalta pois, että tyyppi, joka toimii luottiksena piirissä osaa kertoa asioista vielä hiukan lippukuntapostia enemmän? En siis missään nimessä tarkkoita, etteivätkö lippukunnat tarvisi omia tyyppejä ja toteuttajia, siitä ei ole kyse. Lippukunnissa tehdään se merkittävin kasvatus ja koulutustyö jokatapauksessa!

Miksi piiripesteihin ei ole tunkua?
Onko pesteissä liian suuret saappaat täytettävänä?
Kuvitellaanko, etteivät piiripestit ole ihmisen kokoisia?
Vai onko kyse siitä, että niissä ei ole tarpeeksi haastetta?
Vai onko pesteihin hakeutuminen vaikeaa, ollaanko liian sisäpiiriin kääntyneitä?
Vai onko pestien sisällöt liian epäselviä?
Missä vika?

Kaikenkaikkiaan kun fakta on se, että niitä piiriluottiksia ei kasva lippukunnista erillään olevista puista. Se, että meillä on toimiva partiopiiri vaatii tietyn määrän luottiksia. Ongelma on siis meidän kaikkien yhteinen. Niin nykyisten, kuin entisten luottisten, jokaisen lippukunnan, jokaisen partiolaisen...
Mitä me voitaisiin tehdä toisin?
Ideoitaja ajatuksia vastaanotetaan...

Ilmiantakaa vaalitoimikunnalle ainakin hallitusehdokkaita :)
Haussahan ovat piirinjohtajan, varajohtajan, viestintäministerin ja luottisministerin salkut... :)