perjantai 18. toukokuuta 2012

Piiri on kaukana ja tarjoaa ihan liikaa kaikkea?

Aika-ajoin törmään keskusteluun, jossa kerrotaan, että piiri ei oikeasti palvele lippukuntia vaan pyörittää omaa piirileikkiään omaksi huvikseen.
Tuollainen palaute on arvokasta, mutta itse aina yritän haastaa perustelemaa ja argumentoimaan, miksi asia koetaan tälläiseksi.
Ja ei, en väitä, ettei kö nuo tuntemukset olisi aitoja, perusteltuja ja rehellisiä. Me koemme asiat niin eri tavoin ja lippukuntien tarpeet on aina erilaisia. Niinpä myös se, millaiseksi he piirin kokevat.

Itse kuitenkin näen asian hiukan eri tavoin.
Kymmenet ja taas kymmenet luotamushenkilöt tekevät aidosti sydämellään asioita sen eteen, että lippukunnat voisivat hyötyä piirin tarjoamista paleveluista, kursseista, tapahtumista, koulutuksista. Ei niitä järjestetä lippukuntien kiusaksi, eikä hankaloittamaan jo valmiksi täyttä toimintakalenteria. Ne on mahdollisuuksia ja tarjouksia, joihin saa tarttua jos vaan haluaa, ilman syyllisyyttä, jos aina ei pysty.
Tavoitteena ei siis ole syyllistää lippukuntaa, joka ei osallistu johonkin, mutta piirinä haluamme tarjota asioita, ehkä joskus tuputtaakin, lippukuntien hyödyksi ja eduksi.
Partio kun on yhteispeliä viimeiseen asti.

Piirimme on suuri ja lippukuntien tarpeet ja mahdollisuudet vaihtelevat paljon. Siksi seuraavalle toimintakaudelle 2013-2014 piiri lanseeraa Tapahtumakalenterin, josta alue saa toivoa tapahtumia ihan "kotikoloilleen". Tavoitteena on tulla lähemmäs alueita ja lippukuntia. Tapahtumatarjottimelle on koottu suuri määrä erilaisia koulutuksia, joista LPK:t saavat alueen kanssa yhdessä esittää toiveita, tai tuoda esille ihan uudenkin tapahtuman/koulutuksen omien tarpeidensa mukaan, jotka haluaisivat alueelleen. Katsotaan, miten tämä otetaan vastaan ja kehitetään eteenpäin :)
Tapahtumatarjotin asiaan on käyty läpi alueiden kokouksissa huhti-toukokuun aikana.

Muistakaahan lippukuntatoimijatkin, että piiri on juuri teidän lippukuntaa varten olemassa, jos teillä on huolia/murheita/toiveita niin olkaa rohekeasti yhteydessä, koska vaan!


sunnuntai 6. toukokuuta 2012

Tänään liput liehuvat ja huudot raikuvat!



Vilkas partiovuosi on jälleen vierähtänyt ja lounais- suomalainen partioväki  kokoontuu  paraatiin Turkuun.  Kymmenien aktiivisten paraatin työtehtäviin sitoutuneiden partiolaisten avustuksella kaikki sujuu tänäkin vuonna varmasti kellon tarkasti, turvallisesti ja hyvässä hengessä. Lämmin kiitos koko porukalle jo etukäteen!
Paraati huipentuu partiojohtajien osalta VPK:n talolla. Toivottavasti kaikki ansioituneet  saavat  ilahtua lippukunnan tai piirin anomasta huomionosoituksesta.  Minusta on hienoa katsoa paljon partion hyväksi tehneiden johtajien liikuttuneen iloisia kasvoja palkitsemisrivissä. Palkittujen lippukuntien vilpitön riemu onnistumisesta saa hymyn kaikkien huulille. Paraati kokemuksena antaa intoa tämän iloisen leikin/ työn jatkamiseen meille kaikille.
Nykymuotoisen partioparaatin historia alkaa jo vuodesta 1927. Ryhtikilpailukin täyttää huomenna  jo peräti 50 vuotta.   Upeaa olla näiden hienojen perinteiden jatkajana.  Kuitenkin  tässä fiilistellessäni  aloin pohtia mitä nuo paraatijuhlallisuudet kehittäneet merkittävät  partiopersoonat ovat aikanaan ajatelleet  niitä luodessaan.   Uskon heidän ideoineen tilaisuuden moninaiset muodot ajatellen sen hetkisen partioliikkeen ja sitä ympäröineen yhteiskunnan parasta. He eivät  varmasti ole halunneet luoda jotain ikuisesti muuttumatonta , vaan sillä hetkellä kaikkein parasta mahdollista oman  alueensa partiolle ja partiolaisille. Tämä meidänkin on tärkeää pitää mielessämme toimintaamme suunnitellessa. Perinteillä on tietysti aina oma itseisarvonsa, mutta ajassa oikeasti elävä perinne on merkittävästi suurempi arvo partioliikkeelle.
Tämän vuoden paraatin komentaja Maija- Liisa Laukkanen kirjoitti paraatiohjeistuksessa :” Pidetään  kaverista kiinni.  Haluamme  paraatissa tänä vuonna vastustaa  nuorten syrjäytymistä sekä edesauttaa kaikkien hyvinvointia.” Mielestäni tämän vuoden paraatin teemamme osoittaa partion elävän juuri tässä päivässä. Hienoa!
Kunnioitetaan kaikkien partiolaisten ja lippukuntien osallistumista tämänkin päivän  paraatissa. Kaikki lippukunnat ovat keskenään tasa- arvoisia oli marssimassa sitten 100 tai 10 lippukuntalaista.  Tahdissa marssiminen, suorat housunprässit , raikkain huuto  tai muut vastaavat asiat eivät tee kenestäkään yhtään parempaa tai huonompaa  ihmisenä, vaikka niistä leikkimielisesti mitelläänkin. Kauimpaa paraatiin saapuvat lippukunnat pakkautuvat vuosittain bussiin ani varhain, ja laittavat paljon euroja likoon saapuessaan mukaan marssiin . He haluavat sen tehdä,  ja olla osa Lounais- Suomalaista partioperinnettä. Kenties  joskus tulevaisuudessa olemme valmiita siihen, että koko Lounais- Suomalainen partiopiiri näyttäytyy upeina riveinä myös muualla kuin Turussa;)
Nähdään Tuomiokirkolla ja VPK:n talossa!
Susanna